lauantai 26. maaliskuuta 2016

Lintujen leikkelyä

Taas tutkittiin lintujen rakenteita Oulun Lyseon eläinten rakenne -kurssilla. Eläimiä ei tapettu saati vahingoitettu tämän kurssin vuoksi, vaan saimme valmiiksi kuolleita ja pakastettuja kalmoja lainaksi Oulun yliopiston Eläinmuseolta, kuten ennenkin. Useimmat olivat kuolleet ikkunaan törmättyään ja päätyneet hetimiten löytäjien pakastimeen ja sitten museolle, minne ne koululta lopuksi palautetaan. Museolla niistä otetaan DNA-näyte ja ehkä joitain luita, joten raatelumme ei haittaa. Kiitos, Eläinmuseo ja Tuula Pudas!

Lainalintuja oli hieno valikoima. Nuori kanahaukka oli kuollut nälkään vaalalaisessa navetassa. Tilhi oli lentänyt ikkunaan, kuten viherpeippo, punatulkku, peipppo ja keltasirkkukin. Teerenpoikasen kuolinsyytä en tiedä, veikkaan hengen lähtöä. Nuori käpytikka oli törmännyt Hailu0dossa autoon ja kuollut siihen paikkaan viime elokuussa.

Näitä tutkittiin: kanahaukka, tilhi, viherpeippo, käpytikka, punatulkku, teeri, peippo ja keltasirkku.
Kanahaukkarievun rintalasta törrötti nahan alta, ja rintalihat olivat vallan huvenneet. Linnun suoli oli miltei tyhjä.

Tämä nuori kanahaukka oli päätynyt nälkiinnyttyään vaalalaiseen navettaan, minne se oli kuukahtanut.


Taitavaa kanahaukan dissektointia! 


Lehtokurpan saimme kollega Urpo K.:lta, Oulun Tuirasta, minne  kurppa oli viime loppukesällä kuollut, ehkä ikkunaan törmättyään.

Lehtokurppa oli ilmeisesti törmännyt ikkunaan, koska sen nokan kärki oli poikki.
Kyllä lähtee! Teerenpoikasta avataan. Punainen mötikkä on täkkälihoja, tummanvioletti osa täkän vasemmalla puolella on kivispiira.
Katsokaapa, kuinka hienosti lukiolaiset osaavat käsitellä kirurgin työkaluja! Tulevia eläin- ja ihmislääkäreitä ehkä, nyt vielä teeren kimpussa.



Keltasirkku. Rintalastaa lihaksineen siirrettään syrjään. Sydän ja maksa erottuvat. 
Syksyllä saatiin oppilaan isän ampuman ukkometson kivispiira (lihasmaha). Siellä oli kauniiksi pyörylöiksi hioutunutta soraa, jolla metso jauhaa ruokansa ennen kuin se siirty edemmäs suolistoon. Mustikkaa, sekä marjoja että lehtiä, oli tämä puhoslainen lintu pistellyt ennen loppuaan.

Puhoslaisen ukkometson kivispiiran sisältöä: mustikkamössöä ja mustikan lehtiä.
Nuori käpytikka törmäsi autoon Hailuodossa viime syksynä. Nuoren tuntee aikuisista kokonaan punaisen päälaen perusteella.
Käpytikallamme on jäykän tukevat pyrstösulat (joilla nojailee runkoon), jaloissa varpaita kaksi eteen ja kaksi taakse sekä ovela kieliluu (hyoidi). Se on kiinni kielessä (sen etupää kielen sisällä), haarautuu henkitorven kohdalla ja jatkuu pitkinä huitaleina kallon alta ja takaa päälle ja eteen; takahaarojen etupäät ulottuvat kallon etupuolelle. jonnekin nenäontelon tienoille. Takahaarat ovat kielen lihasten tukirakenteita, tarpeen etenkin kieltä paljon käyttäville tikoille. Saman tapainen haarainen kieliluu on kaikilla linnuilla, mutta takahaarat ovat tavallisesti lyhyehköt. Itelläskin on kieliluu. kokeile vaikka kurkunpään yläpuolelta kahta puolta henkitorvea.

Käpytikan kallon jänniä rakenteita; kieliluun takahaarat ovat tässä irrallaan kallon pinnalta. Ne ulottuvat kielestä kallon alta ja takaa kallon päälle ja eteen, jonnekin nenäontelon tienoille. Punertavat möllykät ovat aivot.
Ankka. Riisuttu malli.

2 kommenttia:

  1. Onpas tarkkaa työtä. Ja veikeä nähdä tuo hyoidi. Ihmisen kieliluu on tuttu dekkareista ym, kun se aina murtuu kuristettaessa...

    VastaaPoista
  2. Tuo kuristushomma oli mullakin mielessä, mutta aattelin jättää sanomatta...

    VastaaPoista