perjantai 19. helmikuuta 2016

Polttopuun pilkontaa

Pilkonta-automaatti. Autonrengas estää pilkkeiden lentelyn. Selkä säästyy. Marjut Rehumäki kuvasi.


lauantai 13. helmikuuta 2016

Tammi -helmikuun 1918 tapahtumia Mäntsälässä silminnäkijän kuvaamana IV

Vaarini E.J. Toivosen päiväkirja kansalaissodan ajoilta jatkuu ja päättyy tähän. Edelliset osat ovat täällä, täällä ja täällä.

21.II. Eilen kirjoitettu kirje viettiin Hirvihaaran postilaatikkoon. Epäilyksiä oli hiukan siitä, avaako vallankumoustuomioistuin kirjeen, mutta katsoen osotteenomistajan asemaan pidettiin pelkoa suorastaan aiheettomana.

Tuli tieto, että kirkonkylän ja Sääksjärven väliselle maantielle n.s. Liljendalin tien risteykseen ovat murhatut insin. Vuorinen ja välskärinpoika Kosti Sarka. Verta oli ollut tiellä niin paljon, että naisille ei annettu lupalippua kirkonkylästä S:järvelle.


Tällaisten lupalappujen kanssa Mäntsälässä kuljettiin keväällä 1918
 Illansuussa tuli tieto, että Ohkolassa entisten lisäksi oli tapettu isäntä kunnallislautakunnan esimies Elmer Hemmilä ja isäntä Janne Nieminen (Jaakkolan isäntä). 

Ei ole voimia kuvailemaan sitä vaikutusta ja surua, minkä tämän päivän tiedot meihin istuttivat. Useimmat kaikista noista onnettomista olivat ystäviäni ja kaikki hyviä tuttavia. Ajattelen heitä tuossa edessäni. Kasvot kuolemankalpeat, muoto vakava kuin hauta...Silmänne kyynyssä, silmänne, joihin lie viimeisen tervehdyksen lähettänyt yksinäinen taivaan tähti...

23.II. tuli tieto, että tapettu on myöskin maanvilj. Fr. Nykulla ja Vanhankartanon omistaja Frans Lilja siitä syystä että hänen luonansa Nykullassa olivat pakolaisuutta pitäneet edellämainitut Vuorinen ja Sarka. 

Tieto teki meihin kaikkiin tärisyttävän vaikutuksen.  Mutta erittäinkin isäntäämme ja emäntäämme, jotka luonnollisesti tulivat ajatelleeksi omaa kohtaloansa, jos meidät löydettäisiin. Isäntä oli kuvaamattomassa tuskassa. Hän kävi edestakaisin tuvan ja kamarin väliä selittäen meille, pyytäen meitä ymmärtämään, pyytäen meiltä anteeksi, kyynel silmässä puhuen siitäkin, että jos me lähtisimme pois ja hän saisi sitten kuulla, että meidätkin on tapettu, niin hän ei enää koskaan saisi mielenrauhaa. Me puolestamme rauhoitimme häntä ja lupasimme lähteä vielä samana yönä. Mutta hän ei taas puolestaan meitä päästänyt. Koska oli lauantai-ilta ja väkeä (punakaartilaisia ja heidän seuraansa) paljon liikkeellä. Ja kun "Työmiehestä" saimme illalla hyvää ennustavia, ulkovaltoja koskevia uutisia, niin rauhoittuivat kaikki huoimattavasti. 

Samoin saimme vahvistuksen sille tiedolle, että Nikanor Ojanen Sääksjärveltä oli hirveästi kiduttaen pistumillä tapettu. Syynä oli ollut se, että hän ei ollut ajanut Mäntsälän postia.

24.II. satoi lunta koko keskipäivän, josta olimme iloisia, sillä tänä iltana piti lähtömme tapahtua. Mutta sade lakkasikin ennen iltaa tyystin ja koska isäntäväkikin vastuste-

Tähän loppuvat päiväkirjamerkinnät, kesken sanan.

Vakuutus, jolla ei paljon painoa ollut kansalaissodan loppuvaiheissa
Mäntsälän historia III:ssa (Kirsi Kerävuori: Mäntsälän poliittinen historia vuosina 1917-1945; Mäntsälän kunta 1997) on luettelo sisällissodassa ja sen seurauksena kuolleista ja kadonneista mäntsäläläisistä. Punaiset murhasivat 23 valkoista (valkoiset yhden punaisen), ja taisteluissa kaatui yksi valkoinen ja 35 punaista. Voimasuhteiden käännyttyä valkoiset teloittivat 24 punaista, ja vankileireillä punaisia  kuoli 59. Punaisia katosi 20. Yhteensä punaisia kuoli 159, valkoisia 24. Sisällissodassa kuoli enemmän mäntsäläläisiä kuin jatkosodassa. Kun koko maassa punaisista vainajista oli naisia pari prosenttia, Mäntsälässa heitä oli noin joka kymmenes.

Samasta kirjasta vielä: "Valkoiset eivät suhtautuneet häviäjiin erityisellä hienotunteisuudella. Vain kaksi kuukautta sisällissodan päättymisen jälkeen piti Sääksjärven nuorisoseura iltamat, jossa ylioppilas E.J. (Eemeli) Toivonen piti esitelmän "Viikoilta juustokellarissa" oloista punaisten vankina Mäntsälässä "tunnetulla pirteällä esittämistavallaan" (lähde: Uusimaa-lehti 3.7.1918)" (lisäsin kuvat leikkeistä 4.2.2017)




Loppukevennys huhtikuulta 1918. Mäntsälän punaisen kaartin esikunta takavarikoi äidinäidinisäni polkupyörän! Kuva Mäntsälän historia III:sta, alkuperäinen lappunen isotätini Pirkko Vilppulan arkistoista.







perjantai 5. helmikuuta 2016

Kopio kirjeestä Suomen Punaisen Kaartin intendenttilaitoksen päällikölle (Tammi-helmikuun 1918 tapahtumia Mäntsälässä silminnäkijän kertomana III)

Nyt jatkuu vaarini, äitini isän, Eemeli Toivosen (1885-1962) päiväkirja Mäntsälän Sääksjärveltä tammi-helmikuulta 1918, kansalaissodan päiviltä. Aikaisemmat päiväkirjamerkinnät voi lukea täältä ja täältä. Jälkimmäinen on päivätty 10.2.1918 ja alla oleva kymmenen päivää myöhemmin. Mäntsälä oli vielä punaisten aluetta.

Alla on vaarin kirje serkulleen Ilmari Kotijärvelle. Vaarin äiti oli Maria Toivonen, s. Savenius (1843-1912), hänen veljensä oli Juho Savenius (1848-?), ja Ilmari Savenius, myöhemmin Kotijärvi, oli siis viimeksimainitun poika.

Vaarista tuli sittemmin Mäntsälän suojeluskunnan paikallispäällikkö. Ilmari Kotijärvi taas oli Suomen Kansanvaltuuskunnan sisäasiainosaston intendenttilaitoksen johtaja, eli he olivat vähän niin kuin eri puolilla.

Kotijärvi pakeni myöhemmin vuonna 1918 Leningradiin. Hänet teloitettiin 28.12.1937 (päivitys 29.11.2017) Omskin seudulla  Karhumäellä. Mainittaakoon, että Kotijärven veli oli Filemon Savenius, joka toimi 1920-luvulla kansanedustajanakin. Hän päätyi 1930-luvulla  Reisjärveltä Lapuan liikettä pakoon Neuvostoliittoon, jossa arvatenkin teloitettiin 1930-luvun lopulla...

Kirje alkaa tästä.

"Mäntsälässä 20p. helmik.1918.

Suomen Punaisen Kaartin intendenttilaitoksen

                                               Herra Päällikölle

                                                                        Helsinki

Hyvä serkku. - Tosiaankin kirjoitan sinulle omituisissa olosuhteissa: olen pakomatkalla! Älä hämmästy sentään pahasti, sillä paossa olen tavallaan vapaaehtoisesti tai oikeastaan sellaisen pelon pakottamana että kotona pysyen olisi saattanut yks´kaks´ tulla tapetuksi.

Wallankumous on tännekin levittänyt voimakkaat siipensä. Mutta ihan tyrmistyttää se saasta ja epäoikeudenmukainen vainoamistapa, joka noiden siipien varjossa ja alla on tänne itsensä tunkenut, mutta jotka vallankumouksen luonteelle ovat vastakkaisia; vallankumousta, sen ihanteita, sen luonnetta ei tunneta vähääkään. Vastustajaa ei pidetä enää ihmisenä eikä kansalaisena, vaan sellaisena olentona, joka ehdottomasti on tapettava, oli hän sitten syyllinen tai syytön. Älä ensinkään luule, että minä liioittelen. Sillä tosiaan täällä on tapauksia sellaisiakin, että on tullut murhatuksi, vaikka uhri onkin ollut ulkopuolella kaiken taistelun, ottamatta osaa minkäänlaiseen toimintaan. Mutta sellainen menettelyhän on vailla ihmisyyttä ja mitään järkeä - molemmat seikkoja, joita sosialidemokratia on kaikkina aikoina nurkkakivinään pitänyt - käyköön vallankumouksen taistelulaineet kuinka korkeina tahansa.

Minä nyt en ota lukuun niitä tapauksia, jolloin varsinaisina ratkaisupäivinä yksityisiä (syyttömiä) ihmisiä (esim.kotikylässäni 2 isäntää) joutui hengiltä ja vallankumouksen uhriksi - sellaistahan yleensä ei voi välttää -, mutta että nyt jälkeenpäin, rauhallisten olojen pyrkiessä jo omasta luonnostaan entiseen uomaansa, on ruvettu ihan järjestelmällisesti ajojahtiin ja murhatekoihin. Huolimatta siitä, että vallankumouksen ylimmät orgaanit ovat juhlallisesti julistaneet kansalle, että kuolemanrangaistusta ei missään tapauksessa tässä maassa sallita - se on olotila, jonka kauhuja ei voi kestää tulematta hulluksi! Kautta ihmisyyden ja kaiken sen, mitä vallankumousten historiassa löytyy jaloa, on sellaisille hirmutöille pantava sulku, jota vallankumouksen tarkoitusta ja sen elämää ymmärtämättömät yksilöt tai ryhmäkunnat harjoittavat saattaen koko pitäjän äärimmäiseen hätään ja kauhun valtaan.

Esim. tänä päivänä makaa Ohkolan kylässä 6 vainajaa kylmänä ja jokainen näistä on vangittuna tapettu - sen mukaan kuin niitä pakosalta on saatu pidätetyksi - tapettu ilman että noille turvattomille olisi suotu sitä turvaa, minkä vallankumouksellisten tuomioistuinten on ollut määrä kullekin antaa. Ja asia on saanut vieläkin hirveämmän ja samalla mitä häpeällisimmän luonteen sen kautta, että paikalliset punakaartilaiset (ainakin Hirvihaaran kylässä ja Ohkolassa) saatuaan murhanhimonsa esineen ihmisilmoilla kiinni lähtevät kuljettamaan sitä muka kirkonkylään tuomioistuimen eteen, ilmoittivatkin myöhemmin, että asianomaisen ruumiin voi käydä kunnan leikkuuhuoneelta perimässä - joten jäisi todennäköiseksi, että kuolema onkin ollut kirkonkylässä sijaitsevan vallankumoustuomioistuimen aiheuttama! vaikka huhu ja seutukunnan kauhuissaan olevat asukkaat kyllä tietävät, kuinka ja missä vainajat ovat loppunsa löytäneet. Näin kävi esim. viimeksi isäntä Valfrid Ahokallion Ohkolan kyläsätä viime perjaintaina t. k. 15pnä, jolloin Hirvihaaran 3 punakaartilaista (jääköön nimet mainitsematta) oli hänet ottanut kiinni  Soukkion kylän Kallion tilassa ja lähteneet häntä hevosella kuljettamaan kirkonkylään päin. Kun vainajan veli oli häntä sitten  noutamassa leikkuuhuoneelta, niin oli toinen silmä valunut ulos... Kumpi oli hänet tappanut, vallakumoustuomioistuin vaiko nuo 3 punakaartilaista? Asukkaat tietävät, että jälkimäiset, ja kertovat inholla Hyllyvän mäestä, Hirvihaaran ja ja kirkonkylän välisellä maantiellä, missä kulkijalle on näkynyt verilätäköitä ja tannerrusta - sikäli kun aseettomat pakolaiset ovat kyenneet elämänsä edestä pistinmiehille vastarintaa tekemään. K

Kun järjestetyt punakaartilaisjoukot tulivat pitäjään ja levisi tieto heidän johtajiensa tiukasta ja hyvästä kurista sekä siitä määräyksestä että vangeille ei saa tehdä väkivaltaa, herätti tämäm asujamistossa suurta rauhallisuuden ja tyydytyksen tunnetta, ja kaikki alkoivat palata metsien piilopirteistä takasin koteihin jokapäiväisiä askareitaan toimittamaan. Mutta kun varsinaiset rintamajoukot ovat nyt menneet pois ja on alkanut paikallisten kostajien hirvittävä työ, niin jokainen hetki elämästä, vaappuessaan elämän ja kuoleman rajoilla, tuntuu sietämättömältä ja vallankumous maalliselta helvetiltä.

Juuri tätä lausetta kirjoittaessani saapui tieto, että kotikyläni, S:järven, kansakoulunopettaja on tapettu. Hänkin, joka ei tahtonut pahaa kenellekään - joka palveli jumalaansa ja tunnollisesti täytti elämänsä tehtävää... En voi ymmärtää, mitkä ovat olleet ne olosuhteet, joiden vallitessa opettaja Oksanen on joutunut vallankumouksen marttyyriksi. Ja toistaiseksi on minun suorastaan mahdotonta uskoa, että hänetkin olisi tapettu.

(Lisäys 13.2.2016: Ei opettaja Oksasta tapettukaan. Onni Oksanen kuoli 1945 ja Hanna Oksanen 1951. Ks. Kaino Oksanen ja Aune Nurmi: Sääksjärven kansakoulu opettajakolmikko Oksasen hoidossa yli puoli vuosisataa (1897-1949). - Tot noin. Mäntsälä-seura ry. 1979)

Hyvä veli! Ajan aallot ovat kohottaneet sinut näinä kohtalokkaina ja historiallisina päivinä vallan ja edesvastuun korkeimmille huipuille. Niin läheisinä sukulaisina kuin olemme, ei ole muuta kuin luonnollista, että käännyn puoleesi sillä henkilökohtaisella pyynnöllä, että panet liikkeelle kaiken voitavasi, siten omalta osaltasi ehkäistäksesi sitä alennustilaa, mihin vallankumous siveellisesti katsoen vajoo, jos se suunta saa vallan, mikä esim. nyt täällä Mäntsälässä on päässyt käyntiin. Olethan lukenut kai Yrjö Mäkelinin miehekkään ja viisaan kirjoituksen lehdessään "aseellisesta miehestä", joka jakaa oikeutta kaikille ja vie vallankumouksen tätä tietä kunniaan.

Pyydän siis, että tekisit M:län hirmuteoista raportin S.P.K.:n esikunnalle tai Uudenmaan osastolle ja itse henkilökohtaisesti, heti tämän saatuasi, telefonaisit M:lään ja ilmoittaisit jyrkässä muodossa niistä kauhunsanomista, mitä on tietoosi tullut. Pikainen apu on tarpeen, sillä kulkeminen paikasta toiseen on mahdotonta ja suojeluskuntalaisista ei kukaan uskalla antautua vapaaehtoisesti vangiksikaan, koska tietävät jo etukäteen varmasti, että se olisi sama kuin kuolema tai itsemurha. Tai mitä minun tarvitsee puhua suojeluskuntalaisista, koska monet muut ovat joutuneet pistimien tai kuulan lävistäminä täältä pois. Itsekään en ole suojeluskuntalainen, päinvastoin olen kaiken aikaa ollut suojeluskuntalaisten silmätikkuna, mutta tällaisten olojen vallitessa, kuin mitä M:län punakaartilaisten huonoin aines on täällä saanut aikaan melkein uskomattomine hirmutekoineen, olen tuntenut ikään kuin sisäiistä pakkoa jakaa onnettomien pakolaisten kanssa samat vaarat ja kärsimykset. Ja jos meikäläiset pyövelit minutkin saavuttaisivat, niin ole tervetullut hautajaisiini...

Voi itse oikein hyvin. Monet terveiset vaimollesi ja lapsukaisille.

                                            Tervehtien

                                                          Eemeli

J.K. Varsinaisesti omaa alaasi koskeva on kysymys, mille kannalle periaatteessa olette asettuneet irtaimeen omaisuuteen nähden. Siitä olisi hyvä saada tietoa, sillä täällä näkyvät kaikki olevan täydellisesti turvattomia siinä suhteessa. Viljat, jauhot, leivät, kaikki liha, siat, mullikat, hevoset katoavat omistajiltaan maailmalle sitä mukaa kun kohdalle sattuu. Tosin tämän ilmiön voi ymmärtää silloin kun kerta yhteiskunnallinen vallankumous on päämääränä ja ohjelmassa, mutta järjestelmää sinäkin tarvitaan, niin menettelytavoissa kuin päämäärää nähden.

Ja mitä tulee irtaimen tavaran käyttöön ulkopuolella elintarvikkeiden, niin on Sääksjärvellä tiloja, mistä on viety kaikki vaatteet (joukossa 15 täkkiä - yhdestä ainoasta talosta!) niin tyystin, ettei ole jätetty kuin yhdet lapsen sukat, jotka nekin oli kuitenkin saksilla pilpustettu palasiksi. Toisesta talosta vietiin 3 hevosta J.n.e. Mutta nämäkin ovat kaikki seikkoja, joita lienee kovin vaikea säännöstellä, eritoten näin alussa.

Olen Onkimaalla. Jos sattuisi mitään sellaista, mikä antaisi aihetta ja jos sinulla sen verta aikaa, niin telefoni on kotiin Inkalaan ja postiosoite myös sama

 Hyvää vointia!

 Sama

J. K. 2. Kaiken varalta on minun huomauttaminen, että sikäli kun olen saanut tietooni, on "Työmiehessä" kuuden punakaartilaisen "vangin" murhajuttu tosi siten, että se olisi tapahtunut keskellä kovaa taistelua (Sääksjärven Anttilan pihalla) 7. p. helmik., jolloin Mäntsälän ja Porvoon suojeluskunnat iskivät yhteen punakaartilaisjoukkojen kanssa.

                                                                            Sama"

Kirjeen kopion perässä on vielä merkintä  samalta päivältä:

"Kun tämä oli jo kirjoitettu, saapui tieto, että Lauri Kirjola Ohkolasta oli murhattu kauhealla tavalla kiduttaen: hänestä oli löydetty 8 pistimenhaavaa pitkin ruumista... Olin oppinut tuntemaan vainajan jo 7 vuotta sitten urheiluseuran toiminnan yhteydessä. Hän oli hyväntahtoinen ja hiljaine nuorimies, harras mukanaolija ja osanottaja kaikissa nyjyajan nuorisohommissa, mutta erittäin oli hän urheiluun innostunut edustaen aikoinaanmainiosti seuransa (Weljen) hiihtomainetta.

Toiset ohkolalaiset murhamiesten uhrit ovat edellä mainittujen lisäksi Arvi Ahokallio, nuorempi Varjoranta, nuori (alaikäinen) Falck ja eräs Kivi (Neissistä)."

Loput päiväkirjasta ilmaantuvat perunakuoppaan myöhemmin.